torstai 19. tammikuuta 2012

HEEI LAAINAAA KUNDI SUN LAUTAAA!

Olen nyt käynyt muutamana päivänä Jonin asunnolla. Viime kännistäniy oli jo aikaa. Nyt Jonin asunto näytti kodilta. Siellä oli tosi siistiä. Mietin, että onkoha Siirin ansiota? Se kun on aikamoinen siivousfriikki. :D
Löysin Jonin kodista kehyksissä yhden kuvan musta ja Siiristä. Ihmettelin sitä kuvaa kyllä vähän. On sillä muita kuvia Siiristä asunnollaan, mutta toi kuva on sellainen jossa olen myös mä ja siinä mä olen enemmän "pääosassa", kun taas Siiriä näkyy vähemmän.
Ehkä mun mielikuvitus vaan laukkaa, kun tahtoisin kuvitella, että sillä kuvalla ois joku kiva syy... :P

Juu-u...
Huomanna mä sitten meen elokuviin Villen kanssa.
Se on nyt tekstaillut mulle lähes joka ilta. Oon ehkä ilkeä, mutta en ole jaksanut vastata kaikkiin sen tekstareihin. En vaan voi kuvitella, että mun ja sen välille tulis vielä jotain. En vaan voi.

Mun ajatukset on vaan ja ainoastaan Jonissa. Mun onnekseni tästä mun ihastuksesta tietää eräs mun kaveri. Tiedän, että hän osaa pitää tän salaisuuden ja hän onkin ollut mulle tosi paljon avuksi eri asioissa.
Hää ei varsinaisesti hyväksy mua ja mun suunitelmia, mutta on kuitenki sanonu aikovansa olla miun tukena mitä ikinä tapahtuukaan.
Onneks on tollanne kaveri! <3

Yritän kirjotella huomenna sit vaiks sen elokuvan jälkeen tai muutenki viikonlopun aikana. :)
Tänään oli yksi iso koe ja se tais mennä ihan hyvin. Kannatti siis lukea siihen... :P
No eipää mulla muuta. :)

~ Emma

4 kommenttia:

  1. Suunnitelmia...? Meinaatko yrittää viedä Jonin sun siskoltas? Mieti kumpi on tärkeempää, ihastuks vai sisko? Ihastuksia tulee ja menee, sisko pysyy.

    VastaaPoista
  2. Miten mä voisin viedä Jonin Siiriltä? Melkein kyllä mieli tekisi ja oonkin miettinyt rekeväni niin useita kertoja. Eiköhän se kuitenkin oo Jonin ratkaisu kenen kanssa se haluaa.
    Tunteistani sitä kohtaan mä aattelin kyllä kertoa, vaikka voin samalla riskeerata mun ja siskon välit.

    VastaaPoista
  3. mitäpä jos siskos on laittanut kuvan teistä kehyksiin? Kun kerran siellä hääräilee, niin varmaan haluaa vähän jotain "omaakin" siihen kämppään.

    VastaaPoista
  4. Ei taida kannata koettaa tota!!!

    -K

    VastaaPoista